Moottorikelkka Moottoripyörä

Moottorikelkkailijan puuhakirja kesäisin

Moottorikelkalla ajaminen yhdistetään usein talveen, eikä suotta sillä kyseessä on valtavilla telaketjuilla ajamista, isojen nietosten peittämissä maisemissa. On totta, että moottorikelkalla voi kesälläkin ajaa sillä monet extreme-urheilusta kiinnostuneet tahot esimerkiksi järjestävät kesäisin tapahtumia, joissa kelkkaa pääsee ajamaan järven yli. Olet varmasti tällaisesta videonkin joskus nähnyt, jossa kelkka kiihdytetään lähes maksimivauhtiin ja jatkuvan liike-energian avulla kelkka jaksaa puksuttaa yli järven. 

Mikäli olet intohimoinen kelkkailija, olet luultavasti joskus kohdannut heinäkuussa dilemman, jossa tekisi mieli ajaa moottorikelkkaa, mutta lunta ei ole missään. Vaikka olisi kuinka kylmä heinäkuu, edes pohjoisimmissa osissa Suomea ei välttämättä pääse lumessa ajamaan. On siis henkiselle hyvinvoinnillesi erittäin kannattavaa, että pyrkisit keksimään itsellesi sellaisen harrastuksen, joka veisi huomiosi moottorikelkkailusta aina kesän ajaksi. Me kyllä ymmärrämme tuskasi, mutta mikäli asennoidut asiaan oikein, voit tehdä asiasta itsellesi huomattavasti helpompaa!

Moottoripyörät

Moottoripyörät ovat luonnollisesti ensimmäinen valinta moottorikelkkaa ajaville henkilöille. Kyseessä on konseptiltaan kaksi hyvin samanlaista laitetta, joista toisen ajokilometrit sijoittuvat lähes 100 prosenttisesti kesään, ja toisen kilometrit taas puuterilumeen. Moottoripyörällä ajaminen on äärimmäisen rentouttavaa puuhaa sillä se on parhaimmillaan sitä, että voit kesäisiä katuja kurvailla visiiri auki, ihmisten päitä kääntäen (välikaasua, välikaasua!). On hyvin todennäköisesti, että mikäli moottorikelkkaa ajat talvisin, ymmärrät myös teknisten ominaisuuksien päälle, kun puhutaan moottoripyöristä. Moottoripyörien huoltaminen onkin esimerkiksi hyvää treeniä talvea varten, ja sama homma toimii tietysti toisin päin!

Vakuutusten kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana ja ne pitää ehdottomasti kilpailuttaa. Vakuutusten kilpailuttaminen on siinä mielessä helppoa, että provisiopalkalla elävät vakuutusmyyjät tekevät lähes mitä tahansa saadakseen sinut asiakkaaksi. Varsinkin, jos satut omistamaan auton, moottorikelkan, moottoripyörän, asunnon jne. Siinä on monta asiaa vakuutettavaksi! Moottoripyörän sekä moottorikelkan vakuutukset saattavat kuitenkin tulla hyvin äkkiä kohtalaisen kalliiksi, mikäli esimerkiksi pidät niitä ajokunnossa ympäri vuoden. Erilaisiin seisontavakuutuksiin kannattaakin tutustua ainakin moottoripyörien kohdalla. Hyvin suunnitellut vakuutusmaksut saattavat säästää sinulta satoja euroja vuosittaisella tasolla. 

Laitteiden huoltoa

Kesä on loistavaa aikaa etsiä varaosia ja pitää kelkastasi hyvää huolta. Me kyllä tiedämme, miten pahalta tuntuu astella autotalliin ja nähdä kiiltävänä hohtava moottorikelkka, jota et vielä pariin kuukauteen pääse ajamaan. Tässä kohtaa täytyy vain purra hammasta, ja toivoa että lunta alkaisi kohta satamaa! Ei kannata kuitenkaan jäädä tuleen makaamaan, vaan ottaa ylimääräisesti ajasta kaikki irti. Kun talvi vihdoin saapuu, et missään nimessä halua tuhlata aikaasi moottorikelkan korjaamiseen, vaan nämä toimenpiteet olet tehnyt jo kesän aikana! Kiillota, korjaa, huolla, vaihda öljyt, jne. Tehtävälista on pitkä ja se kannattaa jakaa useaan eri osaan, jotta pystyt pitämään itsesi kiireisenä, ja saat samalla askarrella suosikkisi eli rakkaan moottorikelkkasi parissa. 

Muista myös rentoutua

Ei kesänkään tarvitse olla ainaista moottorin surinaa tai moottorikelkan rassaamista. Joskus on hyvä rauhoittua ja hengittää syvään. Valmistautua kohti seuraavaa ajokautta. Yksi parhaimmista, stressiä lievittävistä operaatioista, joita voit tehdä on erilaisten bonusten sekä tarjousten metsästäminen nettikasinoiden ihmeellisestä maailmasta. Kuka tietää vaikka onnistuisit voittamaan peleistä uuden kaasarin verran rahaa? Hyppää nettikasinoiden kiehtovan maailman pariin ja varmista, että valitset oikeanlaisen kasinon itsellesi. Esimerkiksi kasino ilman rekisteröitymistä on loistava tapa aloittaa pelaaminen. Parhaista tarjouksista sekä kesän kuumimmista kampanjoista kannattaa käydä tasaisin väliajoin lukemassa lisää eri sivustoilta, joille on listattu kymmeniä nettikasinoita, joiden prioriteettina on asiakastyytyväisyys. Asiakastyytyväisyys pelaajan kannalta tarkoittaa lähes aina sitä, että talletuksista palkitaan ajoittain jopa satojen eurojen bonuksilla. 

Turvallisia kilometrejä, oli menopelisi sitten mikä tahansa!

You may also like...

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *